Historia tulee polulla vastaan osa 2

Aloitan patikan Ajoksen Jatulintien reunasta, jossa on nuorisotalo, nuotiopaikka, urheilukenttä ja 18-väyläinen frisbeegolfrata. Ilma on suosiollinen, suoden loppukesän viimeisiä lämpöhenkäyksiä. Tämän ovat huomanneet useat muovilautasta heittävät golfaajatkin. Suuntaan kuntopolkua ylämäkeen ja ohitan mäen, jossa on seisonut puinen hyppyrimäki. Frisbeerata on tehty todella vaihtelevaan maastoon sorakuoppia hyödyntäen. Mustikkaa kasvaa polun varressa ja se on jo kypsää. Polku kulkee soraharjun selkää ja laskeutuu kuntokirjalle. Jatulintien varressa on kyltti: Neuvostosotilaiden hautamuistomerkki.

Valkoiset ristit muistuttavat sodan julmuudesta

Käännyn ylämäkeen Sotavangintielle. Mäntyjen katveessa näkyy punainen puuaita. Sen takana on hiljaiseksi tekevä hautausmaa, jossa valkoiset ortodoksi-ristit seisovat ryhdikkäissä riveissä. Komean valkoisen kivipyykin juureen on tuotu kaunis seppele. Jatkosodan aikana 1941-1944 Ajoksessa toimi Suomen suurin sotavankileiri. Vankeja oli yli 4000. Vuodesta 1942 eteenpäin vangit osallistuivat mm. Ajoksen syväsataman ensimmäisen pistolaiturin rakentamiseen. Se tehtiin kivillä täytettyjen puuarkkujen varaan. Satamaa alettiin rakentaa vuonna 1939, mutta ensimmäinen laituri valmistui lopullisesti vuonna 1947, kun saksalaisten satamaan upottamat sata vaunullista sotaromua saatiin nostettua ylös. Vielä vuonna 2016 laiturirakenteista löydettiin saksalaisten sinne kätkemä lentopommi.

Osa leirin puurakennuksista on vielä jäljellä, kuten autotalli, ase- ja lumppuvarasto. Keittiön betonilattia ja kaivo löytyvät myös. Riveissä oleviin joukkohautoihin on haudattu paperisäkkeihin 1648 sotilasta. Ajos-kirjan mukaan haudoissa on 261 vainajaa enemmän, kuin muistolaatassa ilmoitettu luku. Taulussa on menehtyneiden nimet. Suurin osa heistä kuoli aliravitsemukseen ja siitä seuraaviin tauteihin. Vangeilla verinen uloste oli jatkuva piina. Vangeista 38 ammuttiin.

Vaikka kaupunkilaiset siviilit olisivat halunneet viedä ruokaa vangeille, se oli ankarasti kielletty. Vankeja pidettiin nälässä ja samalla teetettiin raskaita töitä. Ruumiita alkoi tulla nopeammin, kuin hautoja ehdittiin kaivaa. Vainajia haudattiin kahteen kerrokseen, mutta välillä piti laittaa kolmekin päällekkäin, kertoo entinen leirin vartija kirjassa “Pimeät vuosikymmenet”. Kerrotaan, että hautausmaalla kummittelee. Se ei olekaan mikään ihme siihen nähden, että paikalla on koettu suurta kärsimystä isossa mittakaavassa.

Sotavankileiriin liittyy paljon tarinoita. Tässä niistä yksi, joka on poimittu edellä mainitun kirjan sivuilta. Leirin vartijoina oli kaksi tunnettua, Kemin Innossa urheilevaa nuorta miestä “Tane” ja “Mare”. Ensi alkuun heitä tyrmistytti rangaistuksena käytetty vankien kujanjuoksu, jossa vankeja hakattiin minkä ehdittiin. Tämä lopetettiin, mutta raipparangaistukset jäivät. He säälivät erästä karjalaista, tulkkinakin käytettyä vankia, muurari Lukka Lehtistä ja auttoivat tätä pakenemaan leiriltä. Ikävä kyllä mies jäi kiinni itärajalla ja vangittiin. Häneltä puristettiin ulos auttajiensa nimet. Kemiläiset saivat kuolemantuomion. Heidän onnekseen kuolemantuomio vaihdettiin sotaylioikeudessa elinkautiseksi vankeudeksi Helsingin Sörkän (Sörnäinen) selleihin.

Kemissä tapaus tiedettiin. Kun miehiä vietiin mustalla autolla Kemin juna-asemalle, siellä oli paljon yleisöä seuraamassa tapahtumaa. Vangitut olivat sattumalta nähneet paenneen, joka oli hakattu niin pahasti, etteivät he meinanneet tuntea miestä. Pian karjalaispojan elo päättyi teloituslaukaukseen. Kun sota loppui, kemiläismiehet olivat taas vapaita miehiä. He olivat riskeeranneet oman elämänsä pelastaakseen vihollisen hengen. Ikävä kyllä heistä oli tullut joidenkin mustavalkoisesti ajattelevien äärioikeistojäärien halveksimia ja jopa uhkaamia. Siitä huolimatta miesten myöhempi ura liikuntatoimien ja työläisurheilun parissa kotikaupungissaan oli kunniakas sekä laajasti arvostettu.

Suuntaan vankileirin mäeltä alas soramontun pohjalle “hiekkaerämaahan”. Edessä on avara maisema hiekkaharjuineen ja tuulimyllyineen. Ajoksen saaren korkein mäki (24 m) on kaivettu pois ja paikalla on maisemoitu, neliökilometrin kokoinen soramonttu. Luonto kuitenkin valtaa takaisin omansa. Tasoitetun montun pohjalla kasvaa jo taimivaiheen ohittaneita parimetrisiä mäntyjä. Vuosikymmen eteenpäin täällä kohoaa jo kunnon metsä. Vadelmapuskista löydän kypsiä marjoja. Tie nousee montusta metsään kapealle kinttupolulle. Sieniä, ruskeita kangasrouskuja ja viininpunaisia viinihaperoita on jo tupsahdellut maan pintaan. Polku tuo minut Murhaniementielle. Täällä oleva kyltti opastaa laavulle.

Murhaniemi on luonnonkauneutta ja synkkiä tapahtumia

Polku sukeltaa aarniomaiseen, varjoisaan ja kosteaan kuusimetsään. Tulen avaran aurinkoiseen kalliorantaan ja laavulle. Se on myös ulkomaalaisten turistien ylistämä paikka. Meri on tyyni. Paikalla ei ole ihme kyllä ketään muita. Kesäinen ilta on seisovuudessaan suorastaan mykistävä. Katse tavoittaa horisontissa Ykskiven punaisen puupookin vuodelta 1874 ja Suomen pohjoisimman, Kemin Kraaselin vitivalkoisen majakan vuodelta 1937. Inakarin taakse, pari kilometriä täältä länteen, törmäsi myrskyssä pohjakivikkoon suuri tankkeri marraskuussa 1957. Laivan pohja repesi ja öljyä ajautui Murhaniemen rantakiville asti. Tuonne, Inakarista vasemmalle, Kalliosaaren taakse haaksirikkoutui suuri saksalainen huvipurjelaiva sumussa juhannusmyrskyssä 1964. Miehistö pelastui. Vähitellen puinen laiva pirstoutui palasiksi, mutta sitä ennen ajoslaiset ehtivät ottaa rungosta talteen kaiken käyttökelpoisen.

Ikävä kyllä laavulle on jätetty roskia. Muovipusseja, makkarapaketteja ja tietysti oluttölkkejä. Tämä on yleinen näky laavuilla nykyään. Uusi retkeilijäsukupolvi ei ole oppinut siivoamaan jälkiään, kun joku on sen aina tehnyt heidän puolestaan. Laavun läheisyydestä löytyy raikasvetinen lähde Se valuu purona mereen. Purppura hehkuu pohjanrantakukkien kukkatähkissä.

Palaan Murhaniementielle, jonka varressa perhoset lentelevät valtoimenaan ja pinkit rohtovirmajuuret ja keltaiset kultapiiskut kukkivat värikylläisinä. Virmajuuren haju kuulemma villitsee kissoja. Itseni mittainen karhunputki kestitsee mettä sisältävillä kukkalautasilla isoja kärpäsiä. Ohitan entisen radiomajakan vuonna 1954 valmistuneen talon. Se oli Suomen ensimmäinen radiomajakka Perämerellä. Tosin saksalaisilla oli sotakäytössä sellainen jo aiemmin. Alkuperäisessä ulkorakennuksessa oli tila kahdelle lehmälle ja sikala. Myöhemmin talossa on ollut huskyjä.

Infotaulussa kerrotaan Murhaniemen historiasta ja luonnosta. Murhaniemi ja Murhalahti ovat saaneet nimensä alueella sattuneesta murhasta 1600-luvulla. Surmatun ruumis ajelehti Simon edustalla olevalle karille, joka puolestaan sai nimekseen Ruumiskari. Jo vuonna 1686 Murhaniemi mainitaan lohimaakirjassa paikannimenä.

Murhaniemessä harjoitettiin kalkinpolttoa 1500-luvulta aina 1800-luvun lopulle saakka. Rantaniityillä oli karjaa ja heinälatoja. Vuonna 1890 Tsaarin hallitus istutti lehtikuusta, pihtaa ja sembramäntyä alueelle laivanrakennustarpeisiin. Mauri-myrsky kaatoi valtaosan puista 22.9.1982. Murhaniemen suojelualue on perustettu 1993-1994. Alueen pinta-ala on 60 hehtaaria.

Murhaniemi- nimelle löytyy muutakin katetta. Syyskuussa 1929 löytyi Murhaniemen kivikosta mätänemistilassa oleva ruumis. Elokuussa kolme oululaista koulupoikaa, kaksi veljestä ja heidän kaverinsa hukkuivat Simon edustalla heidän veneensä kaaduttua. Yksi ruumiista ajautui Murhaniemeen. Yksinäinen kalastaja hukkui Murhalahteen 27.8.1938 hänen veneensä kaaduttua. Kaikista haavereista ei ole kerättyä arkistotietoa.

Aamuyöllä 9.8.2009 viiden maissa kaksi nuorta miestä ajoi hurjaa ylinopeutta Murhaniementiellä. Mutkassa kuljettaja menetti auton hallinnan sillä seurauksella, että auto lensi 25 metriä ja päätyi kierien kivikkoon. Pelkääjän paikalla ollut 18-vuotias keminmaalainen nuorukainen lensi autosta ulos menettäen heti henkensä. Onnettomuuspaikalla on valkoinen puuristi muistona.

Vielä karmeampia kohtaloita löytyy Murhaniemen lähistöltä. Loppiaisena 2016 mustasukkainen 54-vuotias mies tunkeutui entisen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän asuntoon Ajoksen asuntoalueella. Mies iski puukolla molempia useita kertoja mm. rintakehään, josta seurasi kuolema. Murhaaja tuomittiin elinkautiseen seuraavana vuonna. Mies valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Turhaan. Taivaallinen oikeus toteutui lopulta. Puukottaja kuoli “kiven sisässä” 19.5.2020.

Melojia, lampaita ja pirtukuusi

Astun puurangoista tehdystä portista sisään. Aluetta ympäröi sähköaita. Täällä laiduntaa lampaita, joten pienetkin koirat täytyy pitää aina kytkettyinä. Ohitan erityisen mahtavan ja rönsyilevän männyn.

Edempänä tulen vanhaan kalastajan tukikohtaan. Täällä on lahoon kuntoon päässyt sauna ja rantakivillä viihtyisä nuotiopiiri. Yksi rakennuksista on vastikään poltettu. Merkkikarin saari näkyy kaakossa. Sitten alkaa kuulua iloisia huudahduksia. Ohitseni lipuu seitsemän kajakkimelojaa tutun miehen, supliikki-Jannen vetäminä.

Mökin länsipuolelta löytyy mahtava, legendaarinen, värikkään historian omaava pirtukuusi havupuumetsikön keskeltä. Kuusi on varmaankin koko Lounais-Lapin mahtavarunkoisin yksilö. Vahvoja oksia on satamäärin rungossa. Ylhäällä on paksu oksakierukka, jossa oli tähystyslava. Ajoslaiset lapset kutsuivat puuta 50-luvulla väkipuuksi. Siellä leikittiin “väkistä” eli siinä yritettiin ottaa toinen kiinni. Kieltolakiaikana (1919-1932) pirtulastissa olevia laivoja saapui ulkomerelle Kemin edustalle myymään peltikanistereihin pakattua pirtua. Salakuljettajien veneet noutivat lastit ja ajoivat täysinä kohti rannikkoa. Sieltä laivoja tähystettiin esimerkiksi Murhaniemen pirtukuusesta. Siinä oli alarungossa askelmat ja ylhäällä koivunrungoista tehty tähystyslava. Siitä huomattiin laivat ja annettiin valomerkkejä rantaan saapuville. Kuusen alaosassa on vieläkin kolme kirveellä tehtyä askelkoloa.

Ohitan rehevöityneen lammen, jossa kasvaa osmankäämiä ja rytiheinää. Löydän rannasta oudon metalliesineen. Voisiko tämä olla osa talvella 1940 pudonneesta ruotsalaiskoneesta? Keskellä metsää on vanha, laho vene, jonka Mauri-myrsky on sinne kuljettanut. Rannassa kohoaa suuri merimerkki, jonka lava tarjoaa hienon näköalapaikan, mikäli korkeat paikat eivät pelota. Rantavedessä lampaat kahlaavat ja massuttavat rytiheinän lehtiä. Ohitan hylätyn kalastajan vajan. Polku kulkee varjoisan, kunnioitusta herättävän kuusikon halki. Runsaat sateet ovat täyttäneet polku-uran vedellä. Joudun loikkimaan kuin jänis mättäältä toiselle.

Hämärä kuusikko vaihtuu ilmavaksi mäntykankaaksi. Asuintalon seinä pilkistää puiden takaa. Ajoksen ensimmäinen asukas oli Olli Anttonen, joka rakensi saareen kilpukoista mökin vuonna 1921. Laudanpätkät Anttonen toi Veitsiluodosta veneellä. Siisti ura kulkee kuivalla mäntykankaalla. Ohitan ruostuneita sodanaikaisia auton romuja ja tynnyreitä. Täällä on jopa sotavankileirissä käytettyjä ämpäreitä ja pesuvateja sekä yksi hyvin säilynyt kumikenkä. Täisaunan valtava kiuas on kuin makaava ruostunut raketin osa. Ylitän mäntyharjanteen ja palaan valaistulle kuntoreitille. Metsässä ohitan muovilautasen viskojia ja palaan lähtöpisteeseen. Loppuvinkkinä mainitsen vielä Ajoksen kalasataman laavun, joka sekin on hienolla paikalla. Viereisestä kalastajien kylmävarastosta voi ostaa tuoretta kalaa.