Läskileirien saarta kiertämässä

Kalkkinokalla on nimensä mukaisesti ollut aikoinaan runsaasti kalkkikiveä ja sen polttoon rakennettuja uuneja. Kalkkinokalla on laiturina vuonna 1917 Kemi-yhtiössä rakennettu betoniproomu. Se osoittautui huonoksi laivojen lastauksessa, mutta kelpasi tänne laituriksi, kun se täytettiin kivillä ja soralla.

Lähtiessämme kolmistaan melomaan sää on sitä, mitä kemiläinen kesäpäivä voi parhaimmillaan tarjota. Leppoisaa tuulta, aurinkoa ja lämpöä. Melontatrioomme kuuluvat lisäkseni raavaat miehet Matti ja Ahti. Suuntaamme lounaaseen Laitakarin ja Juurakon välisestä aukosta. Ohitamme Syväleton ja Munakarin. Rantaudumme sota-aikana vankityövoimalla rakennetun aallonmurtajan sivuun. Valli on ladottu kivistä huolellisesti kuin roomalainen tie ja sitä on hauska kävellä. Täällä näkee maankohoamisen konkreettisesti, kun vallin toinen pää on jäänyt metsän sisään. Vielä vuoden 1946 ilmavalokuvassa aallonmurtaja oli veden ympäröimä. Vallin yli on vedetty paksuja, ruosteenvärisiä sinkkivaijereita. Niissä on ollut aikoinaan kiinni tukkiryppäitä.

Kun matka jatkuu etelään, seuraava aallonmurtaja tulee vastaan 400 metrin päässä. Se on rakennettu talvella 1988 ja työn jälki on aivan toista kuin sota-ajan vastaavassa. Kivet on kipattu kuorma-autoista jään päältä pitkään, epätasaiseen kasaan, joka on 650 metriä pitkä. Valli valmistui uittopuunippujen varaston suojaksi vain pari vuotta ennen uiton loppumista. Turhaksi jäänyttä, maisemallisesti rumaa ja virtausta hidastavaa vallia on yritetty jopa myydä. Ostajia ei ilmaantunut. Kaksi rautapoolia on jätetty pystyyn. Kaikki kiviarkut on purettu. Ihmettelen sitä, kun historiallisesti mielenkiintoiset hirsistä rakennetut kiviarkut piti hävittää, mutta massiivinen kivikasa sai jäädä paikalleen.

Ohitamme Selkäsaaren vanhan leiripaikan. Niin sanottuja läskileirejä järjestettiin Selkäsaaressa vuosina 1949-1990. Nimitys tulee siitä, että alkuvuosien pula-aikana aliravittuja lapsia pyrittiin leireillä syöttämään hyvin, jotta nämä saisivat lisää painoa. Punnituksilla seurattiin painon kohoamista. Suuri valkoinen leirirakennus (Vuodesta 1965) paloi tuhopolton seurauksena elokuussa 2001. Mökkiläiset epäilivät polttajien olleen saaressa majailleita salametsästäjiä, jotka rakensivat saareen kaksi salakämppää.

Autiosaaressa kota ja aurinkovarjo

Melontaretki jatkuu myötäpäivään saarta kiertäen. Ajoksen sataman edustalla ruoppaustyöt ovat täydessä vauhdissa. Melomme Kuukan ja Lehtikrunnin väliin maaliskuussa 2007 jään päältä kaivinkoneilla ruopattua veneväylää. Kaksi metriä syvä väylä jäi lauhan kevään vuoksi puolet kapeammaksi, kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Jää nimittäin alkoi sulaa koneiden alta. Oranssit poijut osoittavat väylän sijainnin. Suuntaamme suoraan pohjoiseen kohti Kajavakaria. Se on pieni, 60 x 100 metriä kooltaan oleva ”Robinson Crusoen saari”. Tuulille alttiilla luodolla on retkeilijöiden käyttöön tehty pressukota penkkeineen. Täällä on myös pieni hiekkaranta. Ensimmäiseksi saaresta näkyy kodan ohella aurinkovarjo. Selkäsaaren mökkiläiset ovat tulleet tänne viettämään kaunista kesäpäivää. Katsomme rantakivikosta sopivan paikan, jossa voi istua ja kokata. Laitamme keittimet kohisemaan ja tulet nuotioon. Raivaamme omaksi huviksemme rantautumispaikkaa ehommaksi nostelemalla kiviä pohjasta ja siirtämällä ne sivuun. Pintavedessä kelluu keltavalkoisia järvisätkimen kukintoja. Ne näyttävät mansikankukilta. Kajavakarissa oli Tuovisen Kallella kesämökki, mutta Mauri-myrsky vei sen mennessään Pajusaaren rantaan syyskuussa 1982.

Kajavakarista suuntaamme 700 metriä kaakkoon ja tulemme Selkäsaaren entisen kesäsiirtolan rantaan. Täällä on Kemin matkailun omistamia uusia kotarakennuksia sekä lammaspaimenille tarkoitettu saunamökki. Sen ovat saksalaiset sotilaat rakentaneet 40-luvulla. Matkailukodat vaikuttavat unohdetuilta ja ympäristö hoitamattomalta. Vanha saaripirtti, leirirakennus ja hiihtomaja (Pölhön tilalta voimalaitoksen patovallin alta 40-luvulla siirretty Rantalan pirtti, Toivolan retkeilymaja) on myös hieman alakuloisen näköinen. Maali on rapissut terassin katosta. Onneksi peltikatto suojaa toistaiseksi. Majassa oli viimeksi jalkapalloseura PS Kemin ylläpitämä latukahvila. Moni on harmitellut toiminnan loppumista. Asiakkaita kyllä olisi riittänyt korona-aikana enemmän kuin koskaan aiemmin.

Leirin jäänteitä katajikossa

Majalta noin kilometri pohjoiseen rantaudumme vanhan Pioneerien leirin alueelle. Leirejä järjestettiin Selkäsaaressa tiettävästi vuosina 1947-1978, mutta tällä paikalla 1950-luvulta saakka. Leireille osallistui nuoria ympäri Pohjois-Suomea. Suurin osallistujamäärä oli 300, kertoi edesmennyt, leirillä ohjaajana ollut Esko Taskinen. Yksi osallistuneista oli myöhemmin kuuluisaksi kirjailijaksi tullut Timo K. Mukka. Lapsille opetettiin leikin kautta mm. työväenliikkeen arvoja, solidaarisuutta, rauhankasvatusta ja kansainvälisyyttä – mutta myös kaikenlaista käytännöllistä. Siihen kuului tietysti urheilua, mutta myös askartelua kuten lennokkien, ritsojen ja pajupillien tekoa. Yhdessä laulaminen oli myös osa leirielämää. Lapset yöpyivät armeijatyyliin kamiinallisissa puolijoukkueteltoissa. Patjana oli kuusenhavuja ja peittona viltit. Täällä on kaunis katajainen nokka, jossa on pari pientä hiekkarantaa, munalukollinen sauna, notkahtanut keittiökatos ja suljettu kaivo sankan havumetsän reunassa. Täällä on myös saarelaisten ylläpitämä tulistelupaikka. Rakennukset ovat vielä tolpillaan, mutta nopeasti lahoamassa. Miltei kaikki katajat ovat kuivuneet harmaiksi rangoiksi. Siihen tuskin on muuta syytä kuin liian kuiviksi muuttuneet kesät. Lankapuhelimien aikakaudesta muistuttaa saaristopuhelimen kyltti.

Matka jatkuu Selkäsaaren itäsivua, jossa on viehättäviä mökkirantoja. Useimmat ovat puhdistaneet rantansa kivistä ja ruopanneet ”saaren yhteisellä kaivinkoneella” venevalkamat itselleen. Nytkin on kaivinkone täydessä työn touhussa ja harmaata savimaata nousee kasoihin rannalle. Saaren länsipuolen vanhin mökki on lähellä pohjoisnokkaa. Se on rakennettu 1930-luvun alussa ja siinä on ajalle tyypillinen kaksoiskulmaikkuna. Laatikon muotoinen tupa on maalattu keltaiseksi. Sen ympärillä on uusia mökkejä, jotka on rakennettu viime vuosina. Ensimmäisen mökin pohjoisnokalle rakensi – tai paremminkin siirrätti talvella hevosten vetämänä jalaksilla – kauppias Rautiainen vuonna 1928, mutta mökkiä ei enää ole. Aiemmin joillakin mökkiläisillä oli lehmiä ja ne tallustelivat ympäriinsä.

Pohjoisnokalla tanssittiin ja teloitettiin

Saaren pohjoisnokalla oli tanssilava ennen ensimmäistä maailmansotaa (1914). Luokkasodan aikana vuonna 1918 täällä teloitettiin punakaartiin kuuluvia. Tanssitoiminta oli hiipunut ja lava purettu jo ennen traagisia tapahtumia. Kivisen harjun päälle on pystytetty muistokivi uhrien muistoksi. Pirtumiesten kätköpaikkana saari toimi 1920-luvulla. Saaren korkeimmalla kohdalla (14 m) oli hyppyrimäki vuosina 1936-1969. Pohjoisnokalta on suora näköyhteys Pajusaareen, missä Metsä-Fibre rakentaa uutta tehdasta. Nyt työmaasta näkyy vain sinne noussut massiivinen, noin 15 metriä korkea maavalli, jonka takaa pilkottaa nostureiden kärkiosia. Saaren kärjessä on matalaa hiekkapohjaa. Se on melkein kajakillekin liian matalaa.

Sauvosaaren kerrostalorivistö aukeaa edessä parhaasta kulmastaan. Veneväylällä on runsaasti liikennettä. Laitureilla istuu meren ihailijoita ja janoista väkeä liikkuu rantakahviloissa. Kaksi naista meloo kajakkikaksikolla ohitseni. Mansikkanokan uimaranta on pakattu täyteen auringonpalvojia ja uijia. Kemissä juuri siellä on hellepäivinä eniten väkeä. Siitä huolimatta rannan kivikkoa ei ole lanattu pois, vaikka se nykyisillä koneilla olisi varsin helppo ja nopea operaatio. Uimaan mennessä lyö jalkansa kiviin helposti. Murikkaröykkiöt ovat myös maisemahaitta muuten kauniilla ja siistillä hiekkarannalla.

Kun viimeiset melanvedot ovat menossa, Laitakari jää toisen kerran oikealle. Mahonkipuusta rakennettu 60-vuotias vesibussi, 55-paikkainen Leila on juuri tullut uuden matkustajalastin kanssa Rauhanlahteen. Kierrämme Kalkkinokan merimerkin ja olemme palanneet lähtöpisteeseen. Uinti meressä virkistää väsynyttä melojaa. Nostamme kajakit autojen katoille ja niin on jälleen yksi melontaretki siirtynyt muistojen helminauhaan.