Miksi pidän Kemistä?

En ole oikein koskaan välittänyt Easy Living in Kemi-tapahtumaviikosta, ei ole minun juttuni, mutta nuorempana osallistuin Yöttömän yön kauppamaratoniin ja kalamarkkinoihin. Tietysti Satama Open Air on ollut aina ehdoton, pakko osallistua, vaikka ei olisi rahaa ostaa lippua. Siinä on se jokin, kun lähes koko kaupunki kerääntyy koolle, kaikki viettävät iltaa nurmikolla, jutellaan tuiki tuntemattomillekin ihmisille ja nautitaan samasta musiikista yhtä aikaa. Sitten on tottakai venetsialaiset, jotka antavat minulle tärkeitä ja muistoja palauttavia hetkiä. En kyllä sitä tiedä, millaiset nämä venetsialaiset ovat tänä vuonna, mutta ainakin ne järjestetään sellaisella alueella Kemissä, jossa on aina menoa ja vilskettä.

On myös paljon muitakin asioita joista pidän Kemissä, varsinkin niistä asioista, joista minulle on jäänyt paljon muistoja ja siksi pidän niistä erittäin paljon. Jos aloitetaan ihan lapsuudesta, pidin Poltimonkadulla sijaitsevasta seurakuntakodista, jossa vietin osan lapsuudesta. Nythän rakennus on vain lahoava rotisko, joka harmittaa suunnattomasti. Muistan, missä mitäkin leluja pidettiin, missä syötiin ja mitä ylipäänsä tuolla seurakuntakodissa tehtiin. Aarteenmetsästys on palanut mieleeni, jos siellä olisi vielä se sama aarre, löytäisin sen hetkessä. Seurakuntakodista seurakuntakerhoon, joka löytyikin sitten ihan kotikadun varrelta. Siellä taisin olla ennen kuin siirryin tuonne seurakuntakotiin, jos oikein nyt muistan. Sieltä mieleeni on jäänyt rukoushetket ja se, kuinka pikku-Eve ei tahtonut jäädä päiväksi sinne, vaan itki mummoansa ja halusi mummon mukaan. Siellä taisi olla myös yksi työntekijä, jolla oli sama nimi kuin mummollani.

Seurakuntakerhon pihalla ei ollut mitään erikoista, pari keinua sieltä löytyi, mutta ne olivat kauhean pitkän heinikon takana, joka tänä päivänä voisi olla varmaan punkkien paratiisi. Toki siellä sitten talvella järjestettiin poroajeluita, myös koiravaljakoiden kanssakin.
Siitäpä ei olekaan pitkä matka ensimmäiseen kouluuni, eli Pajusaareen. Sain käydä siellä vain ensimmäisen luokan ennen sulkemista, mutta muistan vielä, missä oma naulakkoni ja luokkani oli. Olisin tässä ihan lähivuosina saanut mennä kuvaamaan koulua, mutta se ei loppujen lopuksi onnistunutkaan. Onhan siellä varmasti vaarallista liikkua, varsinkin tällaiselle astmaatikolle se ei ole ihan hyvä ympäristö. Se hetki on jäänyt mieleeni, kun oppilaiden oli kuljettava pihan kautta vessaan, jos tarve tuli.

Kaksi muuta asiaa, josta pidän Kemissä on Sotisaaresta löytyvä Kuivanuoron uimaranta, joka soveltuu myös koirille hyvin. Tai ainakin todella moni käyttää koiriansa siellä myös. Jos ei lasketa niitä järkyttäviä määriä muurahaisia ja sääskiä, se on ihana ranta! Siitähän nyt ei suurta huolta pidetä, mutta ei se surkeassa kunnossa olekaan, siellä minä olen lapsena aina käynyt, isovanhempien ja ystävien kanssa ja se kyllä harmittaa, kun en ole nyt siellä käynyt. Joskus käytettiin Karaakin siellä uimassa ja myös isovanhempien molempia koiria. Kuivanuoron ranta, pillimehu ja pulla on se tuttu yhdistelmä minulle. Toinen on Kiikeli, jota pidän mukavimpana makkaranpaistopaikkana ja kuvauskohteena. Siellä olen useasti käynyt kävellen ja pyörällä makkaranpaistossa ja joskus vain huvikseen kaverin kanssa kuvailemassa. Tässä oli asioita, joista minä pidän Kemissä, kaikista näistä rakennuksista, tapahtumista ja ihmisistä joita matkan varrella olen tavannut ja joista olen mitä parhaimpia muistoja saanut! Näiden muistojen takia haluan aina palata näihin paikkoihin, vaikka vain kuvailemaan ja muistelemaan.

-Eveliina