Muistojemme kultaama Valtakatu

Moni museoidemme ystävä on ehkä jo kuullutkin, että saimme huhtikuussa Museovirastolta rahoituksen ideoimallemme #MuistojeniValtakatu-hankkeelle. Tämä tarkoittaa sitä, että syksystä 2021 lähtien alamme tallentaa kemiläisten nuoruusmuistoja eri vuosikymmeniltä. Olen varma, että kemiläisillä on mielissään valtava määrä muistoja ja albumit pullollaan kuvia Valtakadun varrelta. Kerätystä materiaalista tulemme tuottamaan varmasti kiinnostavia sisältöjä kaikkien nautittavaksi.

Museoiden tärkein perustehtävä on yhteisen kulttuuriperinnön tallentaminen. Kemin historiallisen museon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisesti tallennamme kokoelmiimme kemiläistä historiaa kaikilta aikakausilta tulevaisuuden kemiläisiä varten. Yksin esineet ja valokuvat eivät ole tärkeitä, vaan keräämme myös yksilökokemuksia. Kemin historia muodostuu kymmenien tuhansien ennen eläneiden ja nyt elossa olevien kemiläisten yksilöiden edesottamuksista. Näiden tarinoiden pohjalta rakennamme loppumatonta palapeliä.

Museoiden näyttelyt ovat keino kertoa näistä tallennetuista kokoelmista. Meille tämä tarkoittaa sitä, jaamme menneisyyden kokemuksia nykyajassa ja pidämme huolen siitä, että tulevaisuudenkin kemiläiset pääsevät osaksi menneitä aikoja.

Ajatus tulevalle hankkeelle syntyi oikeastaan jo vuosia sitten. Huomasin eräissä somekirjoitteluissa hyvin negatiivista kommentointia viime vuosikymmeninä nuoruuttaan viettäneiden henkilöiden julkaisuissa. Joidenkin kommentoijien mielestä someen ei ollut sopivaa lisäillä heidän mielestään liian tuoreita valokuvia. Museotyöntekijänä tämä jäi harmittamaan minua erityisesti siitä syystä, että mielestäni kenelläkään sukupolvella ei voi olla monopoliasemaa muistoihin. Asia on mielestäni niin, että jokaisella vuosikymmenellä nuoruuttaan eläneiden nuorten muistot ovat kokijalleen aivan yhtä merkittäviä. 1990-luvulla nuoruusvuosiaan eläneelle kultaiset muistot ovat aivan yhtä kirkkaita kuin 1940-luvulla eläneiden nuoruusmuistot.

Idea jäi silloin vielä hautumaan ja se muistui mieleen loppuvuodesta 2020, kun työtoverini alkoi kertoa keksimästään hankeideasta. Hän oli ideoinut, että Valtakatu on kemiläisiä yhdistävä linkki, jonka ympäriltä on jokaisella eri sukupolvella muistoja ja ne olisi syytä kerätä talteen. Keskustelun yhteydessä muistin jo aikoinaan miettimääni hanketta ja näin saimme aikaiseksi luotua projektillemme rungon.

Valtakadun ympärillä sekä sen läheisyydessä on ollut sotien jälkeisen Kemin keskeisimmät kulttuurin, urheilun ja viihteen kokoontumispaikat. Valtakadulla on sijainnut myös vuosikymmenien aikana lukuisia liikeyrityksiä, konttoreita, virastoja, kahviloita, ravintoloita ja tanssipaikkoja. Valtakatu on ollut aina nuorison keskeisin viikonloppujen ajanviettopaikka, jota todistaa paheksuntaakin aiheuttanut kortteliralli, eli… niin, juuri se.

Valtakadulla on iltojen pimetessä suutuspäissään myös tapeltu. Monet romanssitkin ovat syttyneet sen varrella. Sen jalkakäytävillä on solmittu ikuisia ystävyyssuhteita ja useiden välit ovat menneet kokonaan poikki. Voi ajatella, että Valtakatu on päällystetty yhteisten muistojemme kultaamalla kestopäällysteellä.

Yhteiset muistomme ovatkin tärkeä osa kulttuurista identiteettiämme. Muistojen avulla kiinnitämme itsemme kotiseutuun ja niiden kautta tunnemme olevamme kemiläisiä. Yhdessä koetut muistot liittävät meidät kiinteäksi osaksi tätä hienoa historiallista jatkumoa, jota kutsumme kemiläisyydeksi.