Onnellisuus käsin kosketeltavissa

Jossain ensimmäisistä teksteistäni, ellei jopa aivan ensimmäisessä puhuin siitä, miten syksyn edetessä kaupunki ja etenkin satama tyhjenee ja jäljelle jää vain tabula rasa eli suomalaisittain tyhjä taulu. Nyt kaupunki taas selkeästi herää henkiin. Tosiaan en uskonut, että täällä edes asuu niin paljon ihmisiä mitä viikon aikana olen nähnyt. Paikka on yhtäkkiä kuin uusi. Näkymät muuttuvat kokonaan pelkän ihmismäärän ja veneiden ansiosta. Tosiaan ne veneet tekevät paljon, onhan niitäkin enemmän kuin osaisi kuvitella pikkukaupungissa olevan. Satamahan on kuitenkin Kemin kaunein paikka.

Huomaa helposti, kuinka iloisia ihmiset ovat ja se tekee itsenikin iloiseksi. Rajoituksiakin on purettu, jonka ansiosta elämä on vähän vapaampaa. Kun vain nyt pidettäisiin järki päässä ja tilanne pysyisi hallinnassa.

Pistin erään asian merkille tämän viikon aikana. Tunnen jonkin verran maahanmuuttajia ja ihmisiä jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta kulttuuri on eriä suvun tai vanhempien kautta. Ainahan siitä on puhuttu että suomalaiset ovat aina kaukana toisistaan (tietysti siis korona-aikakin vaikuttaa), mutta nyt vasta olen tajunnut että se on kyllä totta. Harvoin täysin suomalaiset tuttuni edes halaavat keskenään, kun taas toiset kavereistani saattavat jopa kävellä yhtäkkiä käsi kädessä. Eräät ystäväni sanoivat että se on heillä päin ihan normaalia, mutta suomalaiset katsovat vinoon. Kiinnostaisi tietää mistä tälläinen kulttuuriero tulee.

Toinen juttu mikä jäi mieleeni oli järkyttävä roskaaminen. Ainahan se on samanlaista, mutta jotenkin tosi masentavaa nähdä taas järkyttäviä määriä roskaa esimerkiksi uimarannoilla. Väkisin tulee mieleen, kun joskus lukion ensimmäisellä olin matkalla kotiin ja satuin katsomaan erääseen ojaan ja se oli niin täynnä roskia, että siitä oltaisiin saatu kerättyä useamman säkillisen roskaa.

Jotain mitä kannattaa alkaa spottailemaan näillä hyvillä keleillä on autot, jos ne yhtään kiinnostavat. En itsekään niistä mitään tiedä, mutta vaikka ja minkä näköisiä menee koko ajan ohi. 

Kohta lopuillakin kouluilla alkaa loma. Jotenkin isot odotukset tulevasta kesästä, kun aiemmin ei ole tullut näin kovasti odotettua.  Ei sinne mitään suunnitelmia tarvitse olla, riittää se, että näkee muita ihmisiä niin iloisina, kun ei ole vuoteen nähnyt ihmisten kokonaisia kasvoja maskien takaa. Toivottavasti tosiaan tilanne pysyy hallinnassa ja elämä jatkuu tällä tavalla ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Vihdoin myös järjestetään kunnolliset rippileirit yhdeksännelle luokalle menijöille. Oli varmasti vähän tylsää viime vuoden rippikoululaisilla, kun suuri osa asioista hoidettiin etänä ja leiri oli vain viikonlopun. Tietysti tarkkaa toimintaa ja sääntöjen noudattamista vaaditaan siinä tilanteessa, kun laitetaan niin paljon ihmisiä viikoksi sinne leirille toistensa kanssa. 

Lempparihommanikin pariin pääsen kesän aikana, eli siis valmentamaan. Pääsemme treenaamaan ulos, joka on todella kivaa, kun pääsee tekemään paljon asioita jotka ahtaissa liikuntasaleissa eivät välttämättä onnistu. 

Toivottavasti muillakin on yhtä suuret ja positiiviset odotukset. Hyvää kesää!