Pala journalismin historiaa

Näiden uutisten lisäksi Pohjois-Pohja kirjoitti myös ulkomailla tapahtuneista asioista, kuten Berliinin itävyöhykkeen tapahtumista ja hallituspulasta Ranskassa

Oli kyllä mielenkiintoista lukea näinkin vanhaa lehteä, en ole ennen kuullutkaan moisesta lehdestä. Sain käyttööni kolme lehteä, joita olen lueskellut ja tutkinut.

Tuohon aikaan päätoimittajan virassa oli Reino Oikelmus. Lehti ei sinällään ole paksu, yksi iso taitettu lehti, paljon asiaa.

Kaikista hauskinta olivat kirjoitusvirheiden määrä lehdessä, ulkomaisten maiden väärinkirjoitus ja kirjoitustyyli. Nuo kaikki ovat muuttuneet vuosien aikana paljon, nykyään ei niin paljon näe kirjoitusvirheitä, toki niitä silti on joskus. Eikä lehtiin kirjoiteta puhetyylillä, niin kuin tuohon kyseiseen lehteen oli välillä kirjoitettu. Hävettää vähän myöntää, että joitakin sanoja en edes ymmärtänyt.

Tuntuu aina jotenkin jännittävältä ja hienolta pitää käsissään palaa historiaa. Aina jos löydän jotain todella vanhaa, haluan ottaa siitä enemmän selvää. Tämäkin lehti kuitenkin lopetettiin vuoden 1954 lopussa. Tuntuu, että lehteä pitää käsitellä silkkihansikkain, olisi kyllä erittäin inhottavaa, jos onnistuisin tuhoamaan tämän lehden jotenkin.

Kirjoitustyylin ja -virheiden lisäksi juurikin lehdissä näkee paljon enemmän kuvia, ne kyllä kertovat yhtä paljon kuin teksti, joskus ehkä enemmänkin. Asettelukin on ihan erilainen, yleensä jotkin lyhyemmät uutiset löytyvät jommasta kummasta reunasta ja keskellä on jokin isompi uutinen haastattelun kera ja tietysti iso kuva aiheesta.

Myös kuvaajan ja kirjoittajan nimi mainitaan lehdessä, koska kunnia sille kelle kunnia kuuluu, mutta ennen se ei tainnut olla ihan niin. Enkä myöskään muista lukeneeni juttuja alastomasta miehestä, joka löytyi vieraasta sängystä Kittilässä, tai sen tapaisiakaan. Paljon tuohon lehteen kirjoitettiin rikoksista laajasti, ihan pienistäkin sellaisista. Mutta löytyyhän Pohjois-Pohjasta myös sarjakuva Harri Huimasta!

Koska haaveeni on ollut kirjoittaminen jo kauan aikaa, halusin kehystää yhden artikkelin ja laittaa sen työpöytäni, tai no samalla myös meikkipöytäni yläpuolelle. Välillä pysähdyn lukemaan sitä ja vertaan sitä nykypäivän lehtiin. Ensin ajattelen “herranjumala, miten noin paljon tekstiä on saatu lehteen, mutta toisaalta, niissä ei paljon kuvia ole”.  Paljon on toki mahdutettu eri artikkeleita ja kaikki on kerrottu lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ensimmäisenä halusin tarkistaa jokaisesta lehdestä, olisiko siellä tuttuja nimiä, kuten omia sukulaisia. Se aina kiinnostaa ensimmäisenä kun katson joitain vanhoja kuvia tai lehtiä, että tunnistaisinko jonkun sieltä ja sitten voisin kehuskella, että tuo on minun papan isän mummon sisko -tyylillä.