Janne Kuoppala
Olen 36-vuotias kemiläisen kulttuuriperinnön puolustaja. Työskentelen Kemin historiallisessa museossa ja olen koulutukseltani filosofian maisteri. Olen syntynyt ja viettänyt suurimman osan elämästäni Kemissä. Päädyin opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon. Se oli minulle luonnollinen vaihtoehto koska ei minulla ei ollut juuri muita kiinnostuksen kohteita. Historia on kiehtonut minua jo lapsesta saakka enkä kouluaikoina juuri muuta osannut. Opintojen aikana minulle syntyi ajatus suuntautua museoalalle. Kotiseuturakkaana ihmisenä oli onnenpotku, että valmistumiseni jälkeen kotikaupunkini museossa oli avoimena työpaikka. Työkseni painin menneisyydessä, mutta vapaa-aikana pyrin olemaan mukana myös nykyhetkessä. Harrastukseni ovat lähinnä luontohenkisiä. Kesäisin teen pitkiä vaelluksia erämaissa ja soutelen lohta joella. Syksyin metsästän hirviä ja poimin marjoja. Talvisin hiihtelen metsissä ja istuskelen pilkkimässä meren jäällä. Kevään tullen narrailen ahvenia jääpeitteen sulaessa. Kaikkiin näihin onneksi löytyy mahdollisuus ihan läheltä. Se on varmasti suurin syy, miksi palasin takaisin kotikaupunkiini.
Sisäsatama on kiinteä osa kemiläistä identiteettiä
Suojainen sijainti saarten lomassa suurten jokien suistossa teki tästä paikasta järkevän kaupungin perustamiselle. Meripuiston laella voi tuntea kuinka kenraalikuvernööri von Berg katseli merelle päin ja totesi paikan olevan kaunis. Sitä se toden totta onkin, kunhan sitä vain osaa oikein katsoa. Helpoiten sen huomaa nyt alkavan kesän kynnyksellä. Minulla ja monella muulla kemiläisellä on tapana kesäisin viettää aikaa kaupungin historiallisessa sisäsatamassa. Siellä istuessa harva ajattelee paikan alkuperää. Kemin kaupungin syntyhistoria on tiiviisti yhteydessä juuri tuohon paikkaan.
Kaupungin perustaminen tänne oli neljän eri tekijän summa. Meri, joki, Lapin puu ja Kemijoen lohi muodostivat yhdessä tällä paikalla sellaisen solmukohdan, jonka jäljet ovat nähtävissä tänäkin päivänä. Vierailu kaupungin historiallisella satama-alueella ja Meripuistossa raottaa menneisyyden verhoa. Meripuiston laella sijaitsee Perä-Pohjolan viimeinen savupirtti. Asumus, jollaisessa meidän kaikkien esivanhemmat ovat aikojen saatossa eläneet. Sisäsataman aitat ja makasiinirakennukset kertovat alueen merellisestä historiasta.
Kemin kulttuurihenki on onneksi säilyttänyt ne näihin päiviin. Suomessa ei valitettavasti ole enää olemassa montaa rannikkokaupunkia jossa näitä merkkejä vanhoista ajoista olisi jäljellä alkuperäisillä paikoillaan. 1950-luvulla sinnikäs kotiseututyö synnytti kotikaupunkimme ytimeen omaleimaisen kokonaisuuden, joka houkuttelee kemiläisiä yhä nykyäänkin kesäpäivän viettoon meren äärelle.
Meri vetää puoleensa. Sen rannoilla tuntee voivansa hengittää vapaasti ja merituulen tuntuessa kasvoilla tuntee olonsa kotoisaksi. Kemin kaupunki, sen historia ja sisäsatama ovat kiinteä osa kemiläistä identiteettiä.