30.5.2024

Poikkeavia liikennejärjestelyjä Hepolassa kesän aikana

Vesihuollon saneeraus aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyjä Hepolassa kesän aikana

Kemin Energia ja Vesi Oy uusii yhteistyössä Kemin kaupungin kanssa Hepolassa Töyryntien, Kuusikontien ja Kankaantien vesihuoltoa ja kuivatusta.

Rakennustöiden vuoksi Töyryntien ja Kankaantien ajoneuvoliikenne katkaistaan työn etenemisen mukaan. Myös Kuusikontien ja Tepontien liikenteeseen kohdistuu muutoksia.

Rakennustyöt aloitetaan Töyryntien länsipäästä pallokentän kohdalta. Ensimmäisessä vaiheessa liikenteen rajoitukset kohdistuvat Töyryntielle Kuusikontien risteyksen länsipuolelle. Seuraavassa vaiheessa työt sijoittuvat Kuusikontien eteläpäähän. Töyryntietä jatketaan kohti Kankaantietä kesäkuun loppupuolella ja siitä eteenpäin heinäkuun loppuun saakka Töyryntien läpiajoliikenne on suljettuna. Elokuun alkupuolella työt siirtyvät Kankaantielle ja Töyryntie saadaan liikenteelle.

Töyryntien sulkeminen vaikuttaa urakka-alueen lisäksi myös muiden lähialueen katujen liikennöintiin. Paatsamatien, Pihlajatien, Tepontien eteläpään ja Seponkadun alueen autoilijoita kehotetaan käyttämään reittiä Tepontien eteläpäästä Satamalehdontielle. Satamalehdontie on avoinna koko työmaan ajan normaalisti.

Lisätietoja Kemin Energia ja Vesi Oy Rakennuttajainsinööri Pasi Pohjanen, puhelinnumero 040 195 0678 pasi.pohjanen@kenve.fi

Takaisin listaukseen