
Blogi
-
Lähestyvän kevään tutut ja turvalliset
Ja eikös sitä meidän suomalaisten tässä vaiheessa vuotta ala jo olla pian korkea aika alkaa spekuloida muun muassa – katupölystä. Ah tuosta jokakeväisestä tuulahduksesta, joka…
-
Kuvausta ja erakoitumista
Olen käynyt ystävän kanssa yhtenä kertana kuvaamassa Sotisaaren päädyssä. Sotisaaren silta on yksi minun lempikuvauspaikoistani. Siellä olen ottanut maisemakuvien lisäksi kuvia Karasta aikoinaan.
-
Kielkylypyterveissii Kitteeltä
Viime syksynä kuuntelin kemmii ja kerroin, millaisia hauskojakin tilanteita ”murremuureja” ylittäessä kohdalleni oli sattunut. Ja kah, nyt mie ajattelinkin lähettöö teille tasapuolisuuvven nimissä terveisii tällä ihelleni tutummalla…
-
Kemi: Lumityöttömyysaste nolla
Minä pidän lumitöistä. Toki niistä on helpompi pitää, kun niitä voi tehdä kiireettä. Lumitöistä on helpompi pitää myös siksi, että pääsen aika hyvin valikoimaan, minkä…
-
Vapaa-ajan vietettä keksimässä
Menihän se laskiaissunnuntai niinkin, pullat kyllä jäi syömättä. Kävimme Villen kanssa sorsalammen lähettyvillä auringonlaskun aikaan, kivoja kuvia siellä tuli otettua, omankin blogin puolelle.
-
Kemiläinen, mihin käyttäisit 30000 yhteistä euroamme?
Okei, ensimmäisen kysymyksen suhteen jäädään kukin odottamaan lottovoittoa, mutta jälkimmäisestä on mielikuvitus kaukana: ”Kemiläinen, mitä pieniä vihreitä tekoja tekisit 30 000 eurolla?”, kysytään nimittäin nyt…
-
Koulupaikkaa etsimässä
Muistan, että peruskoulussa haku toisen asteen opintoihin tehtiin tunnilla opinto-ohjaajan valvomana. Tai ainakin suurin osa teki, en muista enää oliko se pakollista tehdä koulussa, vai…
-
Ikuinen kesä vai kestävä kehitys?
Usein me suomalaiset unelmoimme ikuisesta kesästä tai vähintään ympärivuotisesta valosta. Kyllä, itsekin tunnustan kuuluvani tähän ryhmään ainakin muutaman kerran talvessa. Vastaavasti monet sellaiset asiat ovat…
-
Nyt on ISOa asiaa
Kemin kaupunki on ilahduttavasti lähtenyt toimimaan ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta ja saanut vuosi sitten siitä todistuksen eli ISO 14001:2015 ympäristösertifikaatin – toisena kuntana Suomessa,…
-
Pala journalismin historiaa
Näiden uutisten lisäksi Pohjois-Pohja kirjoitti myös ulkomailla tapahtuneista asioista, kuten Berliinin itävyöhykkeen tapahtumista ja hallituspulasta Ranskassa Oli kyllä mielenkiintoista lukea näinkin vanhaa lehteä, en ole…