17.7.2020
Blogi
Miksi pidän Kemistä?
Onhan se välillä inhottavaa, kun nuorille suunnattuja tapahtumia ei ole niin paljon. Toki niitä on, mutta niilläkään ei voi miellyttää kaikkia, ihan sama missä kaupungissa olisitkaan. Siispä, välillä tulee mietittyä, mistä kaikesta täällä Kemissä pidän.
3.7.2020
Blogi
Historia tulee polulla vastaan
Tänä päivänä lähiretkeily on lyömässä itseään läpi ja kotimaa tuntuu houkuttelevalta kohteelta. Siispä haluan näyttää, että jopa 18 kilometrin koko päivän kestävä rengasreittivaellus on mahdollinen Kemin alueella. Ei se mitään avaria tunturimaisemia tarjoa, mutta omalla tavallaan yllättävänkin viehättäviä ja historiallisesti mielenkiintoisia kolkkia. Niiden olemassaolosta vain harva peruskemiläinenkään tietää.
26.6.2020
Blogi
Loma alkaa – maailma valmiiksi
Vaikka työni on mielekästä ja mukavaa, kyllä kesälomaakin odottaa. Varsinkin, kun juhannus täydellisine säineen ja lomavieraineen toi jo vähän lomatunnelmaa. Tuntui suorastaan vähän oudolta palata vielä viikoksi töihin.
18.6.2020
Blogi
Luonnon helmassa
Kyllä sitä ollaankin nyt nautittu luonnosta kerrakseen. Jonkin aikaa sitten, lämpimien ilmojen alussa kävimme Pajusaaren padolla nauttimassa tästä kesästä.
12.6.2020
Blogi
Sisäsatama on kiinteä osa kemiläistä identiteettiä
Rakas kotikaupunkimme Kemi on aikojen saatossa ollut monenlaisen muutoksen kohteena. Yksi asia ei kuitenkaan muutu, nimittäin meren läheisyys. Se on meitä kaikkia kemiläisiä yhdistävä tekijä. Muualla käydessäni kaipaan usein takaisin Perämeren saariston suojiin.
5.6.2020
Blogi
Vähättelystä eroon
Minua kohteliaasti pyydettiin blogikirjoittajaksi – en siis pyrkinyt toimeen. Päätin suostua, koska onhan tämä tavallaan pienipalkkainen kunniavirka. Siinä saa tuoda esiin omia näkemyksiään ilman, että joku ampuu ne heti alas. Kemin kaupungin jättävä, metsästävä ja kalastava lakimies Santeri Lindholm jätti henkisenä perintönään urbaanit erätarinat ja suuren arvostuksen paikallista luontoa kohtaan. Jatkan hänen jalanjäljissään Perämeren rannikolla risteileviä polkuja kohti uusia luontoelämyksiä.
29.5.2020
Blogi
Keväällä Suomi on pitkä
Toukokuuhumme kuuluu yleensä miniloma Helsingissä – joko helatorstain tai vapun aikaan. Juuri siihen aikaan vuodesta Suomi on pitkä maa. 700 kilometrin aikana maisema liukuvärjäytyy etelää kohden valkean harmaasta vihreän kukalliseksi. Usein vihreys ja kukallisuus on sitten palatessamme saapunut Kemiinkin.
22.5.2020
Blogi
Ihmekaupunkilainen kiittää
Bloggaajakollegani Santeri kertoi edellisen tekstinsä olleen hänen viimeisensä Ihmekaupungin ihmisissä. Paikkakunnan vaihtuessa hänen ansiokkaat ja viihdyttävän informatiiviset tekstinsä – joista iso kiitos! – jäävät historiaan tällä sivustolla. Tässä kohtaa lienee hyvä sauma ilmoittaa, että itsekin tulen olemaan jatkossa ihmekaupungin ihminen vain lukijan ja toki asukkaan roolissa.
19.5.2020
Blogi
Onko meillä nyt kesä?
Kesä on tullut kaupunkiin! Tai ainakin melkein, olihan tuossa äitienpäivänä lievästi sanottuna pientä lumisadetta. Kaivoinkin jo esille vähän kesäisempiä vaatteita ja pengoin kaapin pohjalta viime vuonna ostetun farkkutakin. Vielä jostain pitäisi kesäkengät löytää, niin ei tarvitsisi lenkkareilla kulkea läpi kesän.
15.5.2020
Blogi
Kylmää kevättä seuraa lämmin kesä
Olen kuullut uskomuksesta, jonka mukaan vuoden keskilämpötila tasaa aina itsensä, jolloin lauhaa talvea seuraa kylmä kesä. No talvi oli lauha mutta tämän kevään perusteella lienee sitten odotettavissa helteitä viimeistään heinäkuussa.