27.3.2023

Tapaninkadun pysäköinti

Olisiko Tapaninkadulle pysäköintiä mahdollista rajoittaa esimerkiksi vuoropysäköinnein tai vastaavin ratkaisuin? Erityisesti näin talvisin katu käy niin kapeaksi, että välillä on tilanteita, ettei kadun läpi pääse ajamaan lainkaan. Esimerkiksi kaksi autoa on saatettu parkkeerata vastakkaisille puolille tietä siten, että niiden välistä ei mahdu edes henkilöautolla. Autot myös pysäköidään usein heti kerrostaloihin johtavien liittymien eteen, jolloin raskas kalusto ei mahdu kääntymään talojen pihoihin lainkaan.

Ympäristöjohtaja Mika Grönvall vastaa:

Tapaninkadulla on pysäköintikieltomerkit siten, että toisella puolella on kokonaan pysäköintikielto ja toisella puolella pysäköintikielto on aikarajoituksella. Välitetään palaute pysäköinninvalvontaan.

Takaisin listaukseen