Rauhan puolesta – Sota seis! Rauhankulkue Kemissä su 6.3. klo 15.

Ukrainassa on käynnissä Venäjän aloittama sota, josta kärsii koko 44 miljoonan asukkaan maa ja erityisesti siviiliväestö naiset, lapset ja ikääntyneet. Maan miehet ovat velvoitetut maanpuolustukseen. Sotatoimien pakottamana kotinsa ovat jättäneet sadat tuhannet ihmiset.

Mielenilmaus järjestetään Kemissä teemalla Rauhan puolesta – Sota seis Ukrainassa ja se toteutetaan rauhankulkueena ja rauhantapahtumana.

Tervetuloa mukaan rauhankulkueeseen sunnuntaina 6.3. Klo 15.00.
Kulkue lähtee liikkeelle Kemin Täiköntorilta (Valtakatu-Kauppakatu-Torikatu).

Kulkueen jälkeen klo 15.15-16.15 TUL:n salissa (Torikatu 2) pieni kulttuuriohjelma, jossa esiintyy sekakuoro Ajan Laulu. Lopuksi vapaata keskustelua.

Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahaston keräyslipas tapahtuman ajan lahjoituksia varten.

Huom. Rauhankulkueen osallistujien toivotaan laittavan jotain sinistä ja keltaista ylleen Ukrainan lipun värejä. Järjestäjällä on joitakin pienoislippuja. Toivotamme tilaisuuteen tervetulleiksi kaikki. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta toivomme malttia ja harkintaa oman käytöksen suhteen. SOTA SEIS! TUKI UKRAINALLE!

Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

06.03.2022,  kello 15:00

Tapahtuman loppumispäivä

06.03.2022,  kello 16:15

Paikka

Aloituspaikka Täiköntori
Valtakatu 8
94100 Kemi