Veistosten ennätysmies – Ensio Seppänen 100 vuotta

Kemin kulttuurikeskuksen aulassa avautuu 8.10.2024 kuvanveistäjä ja professori Ensio Seppäsen elämäntyötä esittelevä pienoisnäyttely. Näyttelyssä on esillä kuvia sekä pienoisveistoksia taiteilijan uran varrelta.

Ensio Seppäsen (1924–2008, Kemi) mittavan uran varrelle mahtuu 127 julkista veistosta. Jo vuonna 1984 hän oli tehnyt enemmän julkisia veistoksia kuin kukaan muu suomalainen kuvanveistäjä. Tuotanto kattaa koko Suomen, pääosa sijaitsee pohjoisessa. Veistoksia on myös Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.  

Monipuolinen taiteilija teki julkisten teosten lisäksi lukemattoman määrän reliefejä, muotokuvia, hautaveistoksia sekä pienoisveistoksia. Lisäksi hän suunnitteli ja piirsi rakennuksia, teki mainoksia, ryijyjä, urheilu- ja järjestölippuja sekä maalasi tauluja. Vapaa-ajallaan hän teki lukuisia huonekaluja ja työkoneita, mm. lumitraktorin. Seppänen on myös opettanut mm. kansalais- ja työväenopistoissa piirustusta, maalausta ja mosaiikkia sekä keramiikkaa ja betoniveistosmuovausta.  

Keräämme muistoja Ensio Seppäsestä. Kirjoita oma muistosi sähköpostitse: taidemuseo@kemi.fi tai kirjeitse palauttamalla kirje taidemuseon asiakaspalvelupisteeseen. Muistot tallennetaan museon arkistoon tutkimustyötä varten.

Näyttely on avoinna kulttuurikeskuksen aukioloaikojen mukaisesti ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15. Vapaa pääsy.

Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

08.10.2024,  kello 08:00

Tapahtuman loppumispäivä

22.11.2024,  kello 20:00

Paikka

Kemin kulttuurikeskus
Marina Takalon katu 3
94100 Kemi

Tapahtumaluokat

Näyttelyt