Yleisöluento: Kemin kaupungin perustaminen
Maaliskuussa tuli kuluneeksi 155 vuotta Kemin kaupungin perustamisesta. Sitä juhlistaakseen Kemin historiallinen museo järjestää avoimen yleisöluennon. Dosentti Ilkka Teerijoki esittelee Kemin kaupungin perustamisen vaiheita.
Kemin kaupunki perustettiin maaliskuun viidentenä päivänä vuonna 1869. Tätä oli edeltänyt suunnitelmia, joissa Oulun ja Tornion välille oli 1600-luvulta lähtien suunniteltu kaupunkia niin Kemiin, Olhavaan, Iihin kuin Maksniemeenkin. Vauhtia hanke sai vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun talouselämän vapautuminen erilaisista rajoituksista alkoi häämöttää. Keisari Aleksanteri II hyväksyi Kemin ja muutaman muunkin kaupungin perustamisen 1850-luvun puolivälissä.
Kemin varsinainen perustaminen viipyi kuitenkin vielä lähes 15 vuotta. Tähän oli monia syitä, joista yksi oli 1860-luvun taloudellinen taantuma nälkävuosineen. Keskustelua ja kiistelyäkin aiheutti myös se, että Kemiä ei perustettu, toisin kuin tapana oli ollut, vanhoille pitäjien keskuspaikoille, mikä tässä tapauksessa olisi tarkoittanut Keminmaan kirkonseutua.
Luennolla käsitellään Kemin kaupungin ”esihistoriaa” sekä selvitellään niitä kehityskulkuja, jotka lopulta johtivat siihen, että Kemi 155 vuotta sitten perustettiin sille paikalle, jossa sen keskusta edelleen sijaitsee.
Tilaisuus järjestetään Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa ja sinne on vapaa pääsy!