7.11.2024

Talvikunnossapito 2024-2027

Kemin kaupungin talvikunnossapito on jaettu jatkossa alueurakoihin, jossa urakoitsija hoitaa itsenäisesti oman alueensa liikenneväylien, pysäköintialueiden ja kaupungin hallinnoimien pihojen talvikunnossapidon. Alueiden rajoille tulee infotaulut, joista selviää urakoitsija ja yhteystiedot. Kaupungin omaan kunnossapitoon jää kaupungin keskustan kadut. Kaupungin edustajana ja valvojana työnsuoritukseen liittyvissä asioissa toimii liikenneväylien osalta tiemestari Tarja Happonen-Angerias ja kiinteistöjen pihojen osalta kunnossapitopäällikkö Risto Verronen. Virka-ajan ulkopuolella kaupungin edustajana toimii ympäristötoimialan päivystäjä puhelinnumero 016 259 000

Miksi kaupunki siirtyy alueurakkamalliin?

Alueurakkamalliin siirtyminen on yksi valtuuston linjaamista toimenpiteistä, jolla pyritään siirtymään enemmän tilaajaorganisaation suuntaan. Kaupunki vastaa jatkossa lähinnä keskustan alueen talvikunnossapitotehtävistä. Alueurakkamalli selkeyttää toimintaa ja pitkät sopimukset antavat urakoitsijoille mahdollisuuden kehittää toimintaansa kaupungin urakka-alueilla. Alueurakassa on haluttu keskittää kaikki kaupungin talvikunnossapitotyöt alueittain yhdelle urakoitsijalle, jolloin urakoitsija voi aikatauluttaa työt siten, että ne palvelevat tilaajan ohella myös urakoitsijaa. Urakoitsijat voivat tehdä myös keskenään yhteistyötä, joka on todellakin suotavaa.

Nyt valitut urakoitsijat ovat kemiläisiä urakoinnin ammattilaisia ja he tuntevat alueet entuudestaan, joka edesauttaa työn onnistumista. Kaupunki tilaajana valvoo alueurakoissa laatua, joka on määritelty urakkaohjelmissa. Kaupunki käy urakoitsijoiden kanssa säännöllisin väliajoin keskustelua, joissa käydään läpi kulloinkin vallitseva tilannekuva ja tärkeimpänä kuntalaisilta saadut palautteet.

Urakka-alueet ja yhteystiedot

Alue 1
Luoteisosat, joita rajaavat Hahtisaarenkatu ja Lapintie
Sotisaari, Kuivanuoro, Paattio, Torvinen, Vainio, Pajusaari, Marttala, Karihaara, Koivuharju, Ruutti
Urakoitsija: Kemin Konepalvelu Oy 044 2317 342

Alue 2
Koillisosat, joita rajaavat Lapintie, Sauvonväylä, Kiveliönkatu ja Etelänväylä
Ristikangas, Nauska, Kivikangas, Kivikko, Tervaharju, Junko, Rova
Urakoitsija: Kemin Konepalvelu Oy 044 2317 342

Alue 3
Itäosat, joita rajaavat pohjoisessa Etelänväylä ja etelässä Ajoksentie ja Pankonkatu
Takajärvi, Syväkangas, Siikakangas, Ritikka, Haukkari, Peurasaari
Urakoitsija: Tieysi Oy 040 181 7387

Alue 4
Eteläosat: Nälli, Kittilänjärvi, Kemintulli, Hepola, Rytikari, Paavonkari ja Ajos
Urakoitsija: Tieysi Oy 040 181 7387

Alue 5
Kaupungin hallinnoimat kiinteistöt keskustan alueella
Urakoitsija: Veljekset Toivanen Oy 040 525 2704

Takaisin listaukseen