6.9.2024

Terveydenhuoltolain valmistelu puutteellista – Kemin ja Savonlinnan kaupungit tekevät kantelun oikeuskanslerille

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut hallituksen esitystä laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta (sairaalalaki). Kemin ja Savonlinnan kaupunginhallitusten mukaan esitys on kansalaisten perusoikeuksien vastainen. Lain valmistelussa ei ole riittävästi arvioitu ehdotettujen toimien vaikutuksia perusoikeuksien toteutumiseen. Lisäksi kaupungit katsovat, että valmistelussa ei ole noudatettu hyvää lainvalmistelutapaa.

Mikäli hallituksen esitys toteutuu, Kemissä ja Savonlinnassa ei voisi järjestää ympärivuorokautista päivystystä ja leikkaustoimintaa. Kemin ja Savonlinnan kaupunginhallituksien mukaan esitys on vaikutusarviointia koskevilta perusteluiltaan täysin puutteellinen, epäjohdonmukainen sekä siten virheellinen. Tämän vuoksi kaupungit katsovat, että on perusteltua kannella sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuoltolain muuttamista koskevasta lainvalmistelusta valtioneuvoston oikeuskanslerille.

Lakiesityksessä ei tuoda esille sairaalan palvelutason heikentämisen vaikutuksia. Esityksessä todetaan, että sairaaloissa, joissa jatkossa ei olisi ympärivuorokautista päivystystä, raskasta leikkaustoimintaa ja siihen liittyviä toimintoja tai synnytysten hoitoa, voisivat opiskelijoiden harjoittelumahdollisuudet päättyä tai supistua. Esityksessä ei kuitenkaan arvioida sitä, voiko muutoksesta seurata koko koulutusmahdollisuuden lakkautuminen paikkakunnalla.

Kantelijoiden käsityksen mukaan lakiehdotus vaikeuttaa esimerkiksi juuri sairaanhoitajakoulutuksen ylläpitämistä Savonlinnassa ja saattaa johtaa tämän koulutuksen loppumiseen Savonlinnassa. Savonlinnan kampuksella sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla opiskelee tällä hetkellä noin 850 AMK- ja 230 YAMK-opiskelijaa. Sairaanhoitajaopiskelijoita heistä on 218. Alueella on valtakunnan tasolla merkittävä määrä terveysalan koulutusta, joiden edellytyksenä ovat riittävät ja laadukkaat harjoittelumahdollisuudet, joiden perustana on monipuolinen ympärivuorokautinen päivystys.

Esityksen toteutuessa etäisyys yöaikaisen erikoissairaanhoidon päivystyksen ja raskaan erikoissairaanhoidon piiriin kasvaa. Muutos aiheuttaisi merkittävän riskin potilasturvallisuuteen ja on hyvinvointialueiden perustamiseen johtaneen lainsäädännön perustavoitteiden vastainen. Tuossa lainsäädännössä yhdenvertaisten ja laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen oli yksi keskeisistä tavoitteista.


Lisätietoja:

Matti Ruotsalainen, Kemin kaupunginjohtaja
040 121 7761, matti.ruotsalainen@kemi.fi

Reijo Viitala, Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
040 631 8183, reijo.viitala@kemi.fi

Janne Laine, Savonlinnan kaupunginjohtaja
044 417 4001, janne.laine@savonlinna.fi

Terho Kaskinen, Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
044 747 5200, ext-terho.kaskinen@savonlinna.fi

Eija Stenberg, Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja
ext-eija.stenberg@savonlinna.fi

Takaisin listaukseen